6/30/2013

vkl



Viikonloppuani olen nyt siis viettänyt pitkästä aikaa Turussa rentoutuen, urheillen ja leffoja katsellen. Nyt voikin sitten ihanan viikonlopun jälkeen hyvillä mielin palata töiden pariin ja ensi viikonloppuna onkin mulla edessä RUK:n kurssijuhlat (joita varten pitäis toi iltapuku saada jollain ilveellä puhdistettua kurasta ja verestä...), joita odotan toi paljon!



Kengät: Björn Borg (linkki!)

Viime postauksen jälkeen mulle on tullut paljon kysymyksiä liikunnasta ja ruokavaliosta. Liikun siis kuutena päivänä viikossa juoksulenkin merkeissä, siihen päälle lihaskunto ja lenkin pituudesta riippuen jonkinlainen jumppa. Tätä olen nyt kuukauden verran noudattanut ja omasta mielestä tuloksia alkaa jo näkyä, ja pikkuhiljaa itsellekin tulla sellainen olo että vielä joskus voisi omaan kroppaansa olla tyytyväinen :)
Syömistäni en täällä sen kummemmin halua availla, että syön terveellistä ruokaa pieninä annoksina monta kertaa päivässä. Suolaiset ja makeat herkut sekä alkoholin päätin nyt ainakin hetkeksi aikaa (tänään menossa päivä 17) jättää ihan kokonaan pois eikä mitään niistäkään ole nyt  hetkeen edes tehnyt mieli. Kroppa pärjää siis oikein hyvin "pelkällä" terveelliselläkin ruualla!

Mites olis se peilin pyyhkiminen seuraavaksi....... :D
Hikinen tytsy hikilenkin jälkeen ja maailman paras palautusjuoma!
Suurin osa viikonlopusta on kuitenkin mennyt sohvalla tai sängyssä maatessa ja parasta sarjaa, joka on koskaan tehty, katsellessa! Onko täällä muita Pretty Little Liars -faneja? Ite oon niin koukussa tohon kun voi vaan olla ja nyt alotan tän postauksen jälkeen tokan kauden viimistä jaksoa katsomaan :s


 Ja oikeastaan koko viikonloppu, lukuunottamatta niitä hetkiä kun olen urheillut on mennyt tämän näköisenä kotona hilluessa:


Tästä tulikin näköjään maailmanlkaikkeuden sekavin postaus, mutta vähän vaihtelua ainakin niihin ainaisiin pelkkiin asuesittelypostauksiin! Vai mitä olette mieltä? :D

Ihanaa viikon alkua kaikille!

6/28/2013

to die for



Tulin eilen Turkuun ekaa kertaa taas pariin viikkoon viettämään viikonloppua ja ovella oli (tuhannen mainoksen ja laskun seassa) pitkään odotettu paketti ruotsalaiselta yhteistyökumppanilta To Die For:ilta! Sain kilpailun lisäksi valita sieltä itselleni mieluisimmat biksut, jotka tietenkin mun tuurilla olivat just varastosta loppu joten jouduin hetken odottelemaan... Valkkasin siis Thinking of you -setin, joka osoittautui aivan ihanaksi! Pelkäsin vähän tota kokoa, että se olis liian pieni, koska muilta kuulin että noi on aika pieniä kokoja kaikki, mutta huoli osoittautui turhaksi! Biksut on ihan täydellisen kokoiset!
Nyt kun vaan tänne se aurinko tulis eikä tuulis noin kauheesti ni pääsis noita ulkoiluttamaan!



Kilpailu on päättynyt jo aikoja sitten ja voittajaksi valitsivat sivuston edustajat sähköpostiosoitteen idassforslund@gmail.com, joka jo toivottavasti oman settinsä on saanut!

Mitäs tykkäätte näistä biksuista?

6/25/2013

omenatyttö



...on minusta vihdoinkin tullut! Vanha äärimmäisen rakas kännykkäni (ja samalla myös Nellin vanha kännykkä) Samsung Galaxy Gio ilmoitti eilen illalla ettei suostu enää menemään päälle... Siinä meni sitten melkein 1000 kuvaa, videoita, viestejä plus kaikki yhteystiedot, joita minä (idiootti) en ollut tajunnut sim-kortille laittaa... Mutta, en kauaa ehtinyt tätä itkeskellä, koska aamulla lähdettiin isin kanssa shoppailemaan:


ja nyt voidaan ihan sanoa, että meillä on omenaperhe koossa. Tähän perheeseen luetaan myös mun 72-vuotiaat isovanhempani, jotka omia 4ässiään käyttävät äärimmäisen hyvin! Äitillä ja Nellilla on omat iPhonensa olleet jo ties kuinka kauan ja me ollaan isin kanssa aina vaan meijän vanhoilla kännyköillä kitkuteltu. Mutta nyt ei tarvitse kitkutella enää!


Parin tunnin tuttavuuden perusteella tiedän jo, että meistä tulee oikein hyvät ystävät! Ja Applen käyttöjärjestelmä on mulle entuudestaan tuttu iPadin takia, joten tää on niin helppokäyttöinenkin kun vaan voi olla! Mitään valitettavaa ei kyllä ole, eikä toivottavasti edes tästä tule!


Haluisinkin kuulla teidän mielipiteitä kyseisestä laitteesta (ja miksei muistakin iPhone-malleista) sekä siitä, että mitkä on parhaita sovelluksia tohon ladattavaksi!
Ite käytän Facebookia, Instagramia (klips1), WhatsAppia, Foursquarea ja RunKeeperiä ja haluisin nyt jotain uusia ideoita!

6/23/2013

tekotaiteellinen otsikko





Nellin huonolta kuulostava kuvausidea olikin jälleen kerran ihana! Lupaan etten enää koskaan epäile niitä...
Vai mitä tykkäätte kuvista?

Päivä on kulunut taas maatessa auringossa ja kun koin olevani tarpeeksi palanut niin siirryin sisälle aloittelemaan mun ja Nellin jokakesäistä operaatiota eli Harry Potter-leffojen lähes putkeen katsomista. En tiedä olenko täällä koskaan maininnut, mutta olen niin Potter-fani kun vaan voi olla! Huomenna töihin uuteen paikkaan ja jänskättää vähän!!!

P.s. Viime postauksessa epäiltiin suuresti mun rusketuksen aitoutta ja mulle ei ole koskaan ollut ongelma myöntää käyttäväni itseruskettavaa, MUTTA nyt voin kuitenkin äärimmäisen ylpeänä sanoa että tämä rusketus on ihan täysin oma värini!

6/22/2013

midsommar







Shirt: Cubus
Hat: Tiger
Heels: vjstyle.com
Sunglasses: Vans

Päivän asu on koostunu viimeisinä parina päivänä oikeastaan pelkästään bikineistä, enkä ole oikeastaan mitään auringonottamista, syömistä ja lenkkeilyä mielenkiintoisempaa tehnyt, joten muutama päivä on nyt ollut täällä blogin puolella hiljaista! Juhannusta vietin auringon porottaessa maailman tärkeimpien ihmisten ja hyvän ruuan parissa. Sain kuitenkin ilmeisesti auringonpistoksen, koska ilta ei sitten enää ollut olotilan kannalta niin mukava...
Tänään on kuitenkin koko helteinen päivä vietetty takapihalla tässä seurassa:


Miten teidän juhannukset on menny? Ja vieläkö niiden juhlimista jatketaan?

Mä lähden nyt lenkille ja sen jälkeen aletaan Nellin kanssa katsoa jotain leffaa, jossa on ah-niin-ihana Ryan Gosling! (Leffalla ei sinällään ole mitään väliä, hyvä se kuitenkin kyseisen näyttelijän takia on!)

6/18/2013

liikunnasta & motivaatiosta



Kuten saatatte muistaa, niin minä muiden mukana aloitin vuoden alusta projektin "terveellisemmät elämäntavat", joka tuli kyllä ihan oikeaan aikaan ja paikkaan puoli vuotta pois kotoa asuttuani ja syömisen ja liikunnan kanssa täysin hunningolla ollessani...
Jaksoin aktiivisesti liikkua ja syödä terveellisesti tohon toukokuun alkuun saakka ja sainkin kumpaankin hyvän rutiinin. Sitten tapahtui taas muutoksia päätoimisen oleskelukaupungin suhteen (muuttui Turusta Raumaksi) ja lähdin laivalle, jossa vuorokausirytmi oli vähintäänkin päälaellaan. Joten liikunta jäi aika vähäiseksi ja syöminen muuttui terveellisestä ei-niin-terveelliseksi... Ja samalla motivaatio kumpaakin kohtaan lopahti ihan täysin.


Mutta kuinkas sitten kävikään! Tapasin tossa muutama viikko sitten ihanan ystävän ja liikuntainspiroijani Annan, jonka kanssa aloiteltiin tätä elämäntapamuutosta samaan aikaan ja kummallakin oli suht samat tavoitteet. Anna näyttää niin hyvältä tällä hetkellä ja jaksaa vaan edelleenkin painaa salilla ja olla ilman herkkuja joten ajattelin silloin et miksen mäkin muka siihen pystyisi?? Ja tässä nyt sitten ollaan viidettä (äärimmäisen tuskaista ja sipsienkaipuista) päivää oltu ilman herkkuja ja liikuntaa olen nyt taas pikkuhiljaa parin viikon verran lisäillyt! Joten eiköhän tää tästä taas lähde!


Mulla meni hirveen kauan tajuta niinkin yksinkertainen asia, kuin se, että se huono kunto ja löllö kroppa ei ole yhdessä päivässä tai edes muutamassa kuukaudessa tullu, niin tää ei myöskään siinä ajassa poiskaan kokonaan muutu! Että töitä paremman vartalon ja paremman olon eteen on oikeasti pitkäjänteisesti (ei kuulu mun erikoisosaamisen) tehtävä ja vaivaa on nähtävä!
Toinen ongelma, mikä mulla on ollu on ehdottomasti herkut. Kaikki jotka mua vähääkään paremmin tuntee, niin tietää että pystyisin elämään pelkillä suolaisilla herkuilla (ranskalaiset perunat, sipsit, pitsa...), vetämään niitä sen yhden mega-aterian päivässä ja olemaan vuorokauden taas syömättä... Toi on noloa jopa kirjoittaa, mut noin se vaan on mun kohdalla ja noin se oli useamman kerran viime syksynä :D Nyt päätin kuitenkin jättää kaikki herkut (suolaiset & makeat) plus alkoholin pois ainakin joksikin aikaa ja kuten jo ylempänä kirjoittelin niin aika tuskaa on nää 5 ensimmäistä päivää olleet, mutta tiedän aikaisempien kokeiluiden perusteella että kyllä tää tästä helpottaa kun kroppa tajuaa ettei se tarvitse niitä! Ja ruoka-aikojakin on päivässä nyt huomattavasti enemmäin kuin se yksi :D


Nyt vaan uudella innolla jatkan liikkumista ja syömistä kohti vieläkin parempaa kesäkuntoa (onhan tässä jo kuitenkin se 6-7 kiloa tullut paino alas alkuvuodesta!) ja mikä tärkeämpää, kohti parempaa oloa ja sitä, että olen itse itseeni ja vartalooni tyytyväinen!

Miten teidän elämäntapamuutoksenne sujuvat/sujuivat? Ja onko kiinnostusta lukea postauksia mun omani sujumisesta? 

Kaikki kuvat instagramista (klips1) ja tekstit weheartitistä!

6/17/2013

17/6





Dress: HerSecret.fi (suora linkki mekkoon tässä!)
Jacket: sheinside.com
Bag: from Rome
Sneakers: Stadium
Jewellery: Kalevala & Nomination


Turkisasuste: Lulu

Päivän asuna toimi tänään siis tällainen! Kiinnittäkää nyt huomiota siihen, että kuinka vähän käytän mustaa nykyään! Talvella jokainen asu oli ainakin suurimmaksi osaksi tai usein jopa kokonaan musta, mutta nyt oon innostunu käyttämään värejä! Näyttää paljon kivommalta kuin synkät, tylsät värit ja vaatteet :)
Vai mitä olette mieltä?

Toisena juttuna vielä olis, että nellyllä avataan virallisesti kaikelle kansalle keskiviikkona valtavan iso Summer Sale, mutta teillä on nyt mahdollisuus päästä ale-tuotteita ostelemaan tällä tavalla muutama päivä aikaisemmin koodilla VIPSUMMER. Ite oon noita nyt vähän ehtinyt katsastamaan ja voin kyllä kertoa, että alennukset on aika hyviä :)
Suoraan aleen pääset tästä!


Mukavia shoppailuhetkiä ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

6/16/2013

high-low



Muutama postaus ollaan nyt käsitelty maksimekkoja, ja niistä päästäänkin sulavasti seuraavaan entiseen mekkomalli-inhokkiini, eli high-low-mekkoihin! Näiden kanssa oli ihan sama juttu kuin maksimallinkin kanssa, eli viime kesänä suurinpiirtein oksensin, joka kerta kun tällaisen jonkun päällä näin ja nyt näitäkin on omaan kaappiin muutama ilmestynyt...
Ensin esittelyssä yhteistyökumppari HerSecretiltä saatu mekko, jonka meinasin viikon takaisiin häihin laittaa, mutta se kaatui siihen kun Raumalla mulla ei oikean värisiä rintaliivejä ollu tonne alle laittaa (kaikki olivat pinkkejä/kukkakuvioisia), mutta mekko on kuitenkin omasta mielestäni aivan ihana!




Suora linkki mekkoon tässä!

Ja toisena saman mallisena mekkona esittelyssä on yhteistyökumppani sheinsidelta saatu leopardikuvioinen mekko! Kuvissa poseeraa myös mekkoon sointuvana asusteena Mikki!




Suora linkki mekkoon tässä!

Maksimekkojen kanssa löytyi ainakin monta teistä, jotka olitte mun kanssa aikaisemmin niitä inhonneet, ja nyt vähitellen tykästyneet, mutta miten on näiden kanssa? (:
Nyt tuntuu että tästä blogista alan taas saamaan sitä samaa nautintoa, kuin aikaisemmin ja tää bloggaaminen alkaa taas olla kivaa! Kiitos teille, jotka jaksatte niitä tsemppauskommentteja aina laittaa! ♥ ♥

P.s. kuten viime postauksesta huomasittekin jo, niin nyt on loppunut se itseruskettavalla läträäminen ja päätin olla vitivalkoinen hetken aikaa ja ottaa äärimmäisen ahkerasti vaan aurinkoa! Kyllä se väri pian tarttuu ja olen samanvärinen kuin aikaisemmin! :D

6/15/2013

maxi part2


Muutama postaus takaperin viimeksi hehkuttelin maksimekkojen ja -hameitten ihanuutta, ja nyt olis päivän asun muodossa esittelyssä taas uusi sellainen!




Dress: Vero Moda
Hat: Tiger
Bag: Global Accessories/Stockmann
Sneakers: Stadium



Tän kanssa voisin oikeestaan varmaan koko kesän kulkea! Aamulla käytiin äitin kanssa pyörillä kaupungilla torilla ja kaffella. Rauman yks parhaista puolista on ehdottomasti just se, että kaikkialle on niin lyhyt matka, että pyörällä pääsee joka paikkaan. Tuntuu nyt vaan niin hölmöltä, että niin innokkaasti viime syksynä halusin täältä pois... Että missään ei oo niin hyvä olla kun täällä vanhempien luona, kun itse ei tarvitse mistään huolehtia, ruoka tulee valmiina eteen ja pyykit puhtaina kaappiin! Älkää siis pitäkö mitään kiirettä muuttaa pois kotoa! :D Kyllä mä Turussakin viihdyn ja välillä onkin ihan kiva siellä yksin olla, mut aina tänne oikeeseen kotiin on ihana tulla perheen ja kissojen luokse!


Meriturvallisuuskurssi Lohjalla meni hyvin ja nyt oon sitten lähestulkoon täysinoppinut merimies ja osaisin teidän kaikki pelastaa jos laiva uppoaa ja/tai saatte sairaskohtauksia/menette tajuttomiksi! :'D Odotan vaan kauheasti laivalle takaisin pääsemistä, koska se työ oli just sellasta mistä tykkäsin!

Aivan ihanaa viikonloppua kaikille!
Mä nautin omastani toivottavasti auringossa makoillen ja hyvää ruokaa syöden! (Voi olla et se kuntoilukin on kohta taas ajankohtaista... Seitsemästä pudotetusta kilosta yks on salakavalasti tullut takaisin ja haluisin sen nyt jonnekin muualle...)

6/12/2013

eshish


Sain ennen laivareissuani Vapelux Finlandilta blogiyhteistyön merkeissä kokeiluun nyt kovassa nousussa olevaa Eshish-kannettavaa elektronista shishaa, ja nyt onkin kiva postausta kirjoittaa kun minä (ja aika moni tuttavapiirissä) on näitä putkiloita jo kunnolla ehtinyt kokeilla!


Eshish on siis maailman ensimmäinen kannettava elektroninen shishapiippu, joka on tarkoitettu tuottamaan vesipiippukokemus ihanien makujen kera, ilman haitallisia myrkkyjä. Mua houkuttelevat erityisesti nää ihanat värit ja vielä ihanammat maut (ja ihan oikeasti mun persikka ja mansikka ainakin maistuu ihan siltä, miltä pitääkin!), joten tää on kyllä niin luksusta verrattuna johonkin kämäiseen tavalliseen tupakkaan ;) Ja koska tää on vesihöyryä niin tätä voi polttaa ihan sisätiloissa ilman minkäänlaisia hajuvaurioita! Aivan ihana tuote siis, ja suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan jos vaan olet yli 18-vuotias. Tuote on kuitenkin nikotiiniton, tupakaton, hiilimonoksiiditon ja tervaton!


Makuvaihtoehtoja löytyy mansikka, persikka, mustikka, omena ja viinirypäle, ja valittavana on kahdenlaista mallia; 300 henkäystä ja 500 henkäystä. Kaikki tuotteet löydät täältä!

Onko joku muu ehtinyt jo kokeilla Eshishaa?


6/11/2013

maxi


Kuten melkein kaikissa vaatteisiin liittyvissä jutuissa tuun tässäkin aina pikkasen muita jäljessä! Ensin pidän jotain vaatetta maailman rumimpana ja vannon, etten koskaanikinä laita sellaista päälleni ja pian huomaankin kahmivani niitä kaappiini... No, näin kävi myös maksimekkojen kanssa! Koko viime kesän yökkäilin aina sellaisen nähdessäni, mutta kuinkas sitten kävikään... Ihastuin ihan totaalisesti niihin, vaikka olenkin ajatellut ettei näin lyhyt ihminen voi sellaisia missään tilanteessa edes käyttää, näyttämättä ihan idiootilta! Tällä hetkellä olen nyt melkein viikon joka päivä liehutellut maksimittaisessa asussa menemään!




Top: H&M
Maxi skirt: H&M
Bag: from Rome
Sandals: Spirit Store

Mitäs tykkäätte asusta ja onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia vaatteista, joita olette ensin inhonneet ja sitten rakastaneet? (:

6/10/2013

kuulumisten päivittelyä


Postailun pariin olen nyt ihan uudella innolla palaillut ja ajattelinkin nyt ihan vaan päivitellä tänne viime aikojen kuulumisia muutamien kuvien kera! Kahdeksan päivän laivaharjoittelun jälkeen olin nyt Turussa muutaman päivän ihan vaan rentoutumassa, syöden hyvin, shoppaillen ja käytiinhän me katsastamassa the Great Gatsby - Kultahattu, joka osoittautui ihan yhdeksi mun lempileffoista! Suosittelen hirmuisesti! Nyt olen ollut kotona Raumalla muutaman päivän, ja tänään lähden Turun kautta Lohjalle laivatyön turvallisuuskoulutukseen (oikeasti kuulema ihan mahtava kurssi!). Tämän jälkeen onkin jo melkein juhannus, josta en vielä sen tarkemmin osaa sanoa, että missa hiihtelen, jonka jälkeen alkaakin sitten kunnolla työt kahdessa eri paikassa :) Eli kiirettä kyllä riittää varmaankin koko kesän! Kavereitakin haluaisin kauheasti ehtiä ympäri Suomen näkemään ja toivottavasti aikaa löytyy vielä ihan sille lomailullekin ja miksei myös ihan tälle bloggaamisellekin!


[1] nassukuvaa mielettömän taitavasti leikellyn paidan kera [2] herkkulounas laivan aurinkokannella ihanassa seurassa [3] maailman päheimmät reivipopot [4] Tukholmassa oli aivan ihana ilma melkein aina kun siellä  päässä oltiin! [5] iloinen laivtyöläinen valmiina päivän töihin [6] auringonlasku on aika lailla eri näköinen merellä ollessa kuin täällä maissa :)

Arskat: ebay 
Paita: sheiside.com 
Shortsit: H&M

Nyt toivon vaan että edessä on vielä monen monta ihanaa ja aurinkoista kesäpäivää, joista ehtisi nauttia!
Blogia yritän nyt päivitellä niin usein kun vaan mahdollista on, koska postausideoita kyllä löytyy kerrankin! Paljon on uusia yhteistyöjuttuja postailematta esimerkiksi! ;)