12/31/2016

366/366

Wautsi! Oikeesti nyt vietetään tän vuoden viimeistä päivää, ja aattelin sen kunniaksi tulla kirjoittamaan tänne joulukuun ensimmäisen ja näköjään myös viimeisen postauksen ja vähän muistella sitä, että mitä tänä vuonna on oikein tapahtunut. Fiilikset on jopa hieman haikeat, mutta toisaalta ihana päästä kirjaimellisesti taas aloittamaan ihan alusta. Uusi vuosi viehättää mua aina tosi paljon ja samalla ajatus siitä vanhan taakse jättämisestä, sivun kääntämisestä ja kaikesta muusta yhtä lällystä.

Tää vuosi on ollut kaiken kaikkiaan ihanin, raskain ja samalla opettavaisin ikinä.


- Olen valmistunut Turun Ammattikorkeakoulusta estenomiksi, joka on mulle ollut ehkä se tän vuoden yks suurimmista jutuista, koska en kokenut enää viimeisen vuoden ajan kouluun mitään inspiraatiota tai kiinnostusta. Mutta mä kuitenkin pystyin siihen ja sain ne paperit sieltä ulos ja nyt jos jotain opin niin sen että opiskelu ei ainakaan tuossa muodossa ole todellakaan se mun juttu.

- Sain vakituisen työpaikan omasta duunistani, jota tässä nyt olen kohta kolmisen vuotta tehnyt. Tällä hetkellä tää työ on just se mitä mä haluan; paljon töitä, mutta paljon vapaa-aikaa, ja silloin kun olen vapaalla, niin ei tarvitse suoda ajatustakaan töille. Ja mikä parasta, saan työskennellä just sen maailman parhaan jutun eli kosmetiikan parissa.

- Muutin Helsinkiin vuoden alussa, joka on ollut ihan yksi parhaita päätöksiäni ehkä ikinä. Rakastan tätä kaupunkia ihan hurjan paljon ja Suomessa en kyllä osaisi kuvitella itseäni enää asuvan missään muualla. Olen saanut paljon uusia ystäviä ja käynyt uusissa paikoissa ja kokenut uusia juttuja täällä, ja olen jokaisesta uudesta asiasta niin kiitollinen ja onnellinen.

- Olen keskittynyt kaikkeen muuhun paitsi blogiin tänä vuonna. En missään nimessä ole valmis tätä vielä ainakaan kuoppaamaan, mutta koen ehdottomasti laiminlyöneeni tätä oikein olan takaa tänä vuonna. Tuntuu vaan, että aika ei ole riittänyt tähän kaiken sen muun lisäksi mitä on joutunut koko ajan suorittamaan. Enkä halua, että tästä tulee mulle sellaista pakkopullaa vaan haluan edelleenkin pitää tän kivana harrastuksena. Mutta katsotaan miten nää kuviot tästä selkenee!

Oon niin onnellinen koko vuodesta ja niistä ihanista ihmisistä mun ympärilläni, jotka on tehny tästä parhaan vuoden ikinä! Voin vaan arvostaa kaikkea tätä, olla kiitollinen ja toivoa, että vuodesta 2017 tulee vielä kaikkea tätä parempi! 
Ihanaa vuoden viimeistä päivää sinne ruudun toisellekin puolelle, olette supertärkeitä ja olen teille kiitollinen siitä että olette jaksaneet tämänkin (vähän epäaktiivisen) vuoden täällä pysyä mukana!

HYVÄÄ UUTTAVUOTTA KAIKILLE JA PALAILLAAN ENSI VUONNA!


P.s. Kuvissa näkyy myös yksi tän vuoden suurimmista jutuista; OLEN LUOPUNUT HIUSTENPIDENNYKSISTÄ nyt ensimmäistä kertaa melkein seitsemään ! Jeeeeeeee!

----------------------------------------------
FOLLOW ME ON SOCIAL MEDIA:

instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta
facebook: Vilma Kenttä 

11/05/2016

BID 2016

Just kotiuduin tuolta Bloggers' Inspiration Day -tapahtumasta Vallilasta Konepajan Brunosta (joka oli muuten btw paikkana ihan mielettömän ihana ja sopi tolle tapahtumalle täydellisesti), ja ajattelin nyt ennen vielä tota illan Inspiration Blog Awards -tapahtumaa naputella muutaman rivin tänne ja jakaa muutamat kuvat!

Ensin muutamia snäppikuvia, joista erityisesti tykkään tosta ekasta kuvasta, jossa näkyy tää mun menomatkan asu, johon kuului paljaat sääret, niket, Chanelin laukku ja toppatakki! (Älkää pelätkö, paikan päällä vaihdoin kyllä kengät!) Mutta kerrankin voin sanoo olevani ylpeä itestäni, kun tajusin ottaa matalat vaihtokengät mukaan!

Siis koko tapahtumasta mulla on ehdottomasti eniten kuvia ruuasta (yllättävää sinänsä), joka oli tänä vuonna kyllä erityisen onnistunutta! Tarjolla oli aivan ihanaa kookosmaitoon tehtyä tuorepuuroa ja granolaa, tortilloita ja jälkkäriksi gluteiinitonta suklaakakkua. Namnam!


Max Factorin pisteellä tehtiin kivoja silmä- ja huulimeikkejä!


Ihana uusi tuttavuus Nina, jonka kanssa tuolla oli superkiva kierrellä!


Instrumentariumin pisteellä oli esillä heidän uutuuslasejaan eri merkeiltä, joista tulossa jossain vaiheessa omaa postausta, mutta erityisesti ihastuin jostain kumman syystä noihin kimallelaseihin... Haha.

Oli tosi kiva tapahtuma, jonka kohokohtia on aina se, kun tapaa ihan sattumalta aina niitä uusia ja vanhoja blogituttuja ja pääsee verkostoitumaan aina uusien ihmisten kanssa! Kiitos Indiedaysille sekä Blogirinki Medialle tämän järjestämisestä!

Päällä mulla oli ihan supertavallinen asu; harmaa mekko, musta bomber-takki ja mustat korkonilkkurit, joten mitään asukuvia ei nyt tullut otettua, mutta tällä kertaa vältyttiin sen suuremmilta asukriiseiltä koska päätin nyt mennä molempiin tapahtumiin sellasissa vaatteissa, missä itse viihdyn yrittämättä olla niin kovin erikoinen tai inspiroiva!

Nyt alankin sitten jo valmistautua illan gaalaa varten! Siitä lisää varmasti ainakin snäpin puolella @vilmakentta! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille! 

----------------------------------------------
FOLLOW ME ON SOCIAL MEDIA:

instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta
facebook: Vilma Kenttä 

11/04/2016

LOKAKUUN SUOSIKIT

Palaillaanpas jälleen pienen duunista johtuvan tauon jälkeen tänne postailemaan! Marraskuu on lähtenyt käyntiin jo kovaa vauhtia, mutta ajattelin nyt kaikista uusista kivoista löydöistäni kertoa, mitä viime kuussa olen hankkinut! Tavallisuudesta poiketen en tee tätä pelkästään kosmetiikkatuotteista, vaikka niitäkin nyt (tietenkin) mukaan on päässyt.
Tänään piti lähteä kuvailemaan vähän myös asukuvia, mutta tajuttiin aika pian, että aikataulujuttujen takia ei millään saada otettua kuvia valoisalla ilmalla... Taas muisti sen, että miksi talvi on blogikuvien osalta se kaikkein huonoin aika.

Mutta anyways, nyt niihin viime kuun suosikkeihin:


Nyx Hightlight & Contour -paletti (täältä)- Mun ABH-paletista loppui kaikki kolme väriä, joita siitä käytin (muut värit aivan koskemattomia, kertokaa mulle etten oo ainoa jonka nää paletit näyttää aina tältä...), ja ajattelin nyt antavani mahdollisuuden tälle Nyxin versiolle, jota on kyllä paljon kehuttu! Ja mun mielestä ei turhaan. Väreissä on pigmenttiä tosi hyvin ja sävyt on sekä highlight- että contour-värien osalta tosi onnistuneita. Ja hintakin 26€ oli huomattavasti miellyttävämpi kuin ABH:n 69€.

Real Techniques Bold Metal Collection Flat brush -meikkisivellin - Tää on ollut ihan ehdottomasti mun viime kuun parhaimpia ostoksia, joilla saa contourit tehtyä huomattavasti vieläkin helpommin! Ruusukultainen väri on tietty vaan plussaa!


Furla Metropolis -laukku - Oon jo pitkään miettinyt, että tarvitsen jonkun tota mun Chanelin Medium flapbagiä pienemmän kokoisen mustan laukun, joka menis juhlissa hyvin ja tää Furla sitten miellytti kaikkein eniten silmää! Ja mähän oon nyt kulkenut melkein joka päivä ton kanssa, että ei se käyttö nyt jäännytkään vaan niihin juhliin!


Glamglow Gravitymud -naamio (saatu blogin kautta) - En oikeestaan tiedä, että miten mä kosmetiikan suurkuluttajana en ole koskaan ennen kokeillut näitä Glamglow:n kasvonaamioita, vaikka näitä nyt on jo useampi vuosi hehkutettu joka paikassa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Gravitymud -naamio on merkin ensimmäinen peel off -naamio, joka on tarkoitettu tuomaan iholle välitöntä hehkua, napakoittamaan ja kiinteyttämään ihoa. Mulla ei nyt ihan hirveästi ole näitä kiinteyttämistä tarvitsevia kohtia kasvoissa, joten sen puolen tehoa en oikein osaa arvioida, mutta todella heleän näköiseksi iho kyllä aivan ehdottomasti jäi! Tää on varsinkin aamuisin aivan ihana laittaa, koska tän päällä meikkikin näyttää vielä paljon paremmalta. (Hinta n. 50€)

Glamglow Supermud -naamio - Tämä naamio on sitten vähän erityyppinen kuin edellinen, koska tämä on erittäinerittäin puhdistava, antibakteerinen ja kirkastava savinaamio kaikille mahdollisille ihon epäpuhtauksille, ja soveltuu hyvin myös akneiholle. Tän toimivuuden oon huomannut ihan muutaman käyttökerran jälkeen jo, että esimerkiksi nenän alueella olevat ihohuokoset ovat pienentyneet melkein olemattomiin, ja sitäkään vähää, mitä mulla joskus ihossa saattaa jotain epäpuhtauksia (lue: finnejä) olla, ei ole tullut. Tää on heittämällä ihan mun lempikasvonaamio. (Hinta n. 55€)


Hobstar -lasit - Ok, näitten kohdalla nyt vähän huijaan, koska nämä hankin vasta eilen, mutta en nyt jaksa odotella kuukautta, että pääsen nämä täällä esittelemään! Olin siis eilen Kampissa sijaitsevan By The Way -lifestyle-myymälän bloggaajatilaisuudessa, ja sieltä bongasin nämä ihanat juomalasit. Hinnat oli myös hyvät, isompi 9€ ja pienempi 7,5€, kestävät kuumaa (eli toisinsanoen tiskikonetta) ja noi teki ainakin tänään mun aamun  kahvi- & smoothiehetkestä vielä vähän paremman.

Onko joku muu törmäillyt näihin samoihin tuotteisiin ja tykästynyt? :)

P.s. Huomenna kannattaa seurailla snäppiä, sinne tulossa paljon materiaalia huomisesta Indiedaysin päivätapahtumasta, sekä illan gaalasta! @vilmakentta

----------------------------------------------
FOLLOW ME ON SOCIAL MEDIA:

instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta
facebook: Vilma Kenttä 

10/22/2016

HIGHLIGHTS

1. I LOVE ME -messut, joilla oltiin käymässä perjantaina olivat aikaisempien vuosien tapaan ihanat ja inspiroivat. Siellä sai aikaa kulumaan helposti useamman tunnin, ja rahaa olisi myös saanut kulutettua kiitettävän paljon jos sieltä jotain olisi tarvinnut, haha. Se, mikä oli kiva huomata oli että hyvinvointialue oli ainakin omasta mielestä jälleen kerran kasvanut ja siellä saikin tutustua mielenkiintoisiin uutuusjuttuihin.


Perjantain lookin avainjuttu oli tuo punainen huulipuna, jonka ajattelin harhauttavan ihmiset katsomaan pois mun likaisista hiuksista :D

2. Linnanmäen valokarnevaalit, joilla olin nyt ensimmäistä kertaa ikinä, ja joka kyllä kieltämättä oli tän kaiken somehypetyksen arvoinen. Siellä oli vaan sen verran kylmä tuuli silloin, ettei oikein mihinkään laitteisiin uskallettu mennä, koska ajateltiin että sormet ja varpaat irtoavat kylmyyden takia siinä vaiheessa.


3. Oma koti ja siellä oleminen on ihan mun lempijuttuja. Rakastan asua Helsingissä ja rakastan mun pikkukotiani ihan yli kaiken.  Tää kontrasti on vaan niin suuri siihen, millasta mun oleminen oli Turussa asuessa, koska siellä en missään vaiheessa kolmen vuoden asumista viihtynyt.


4. Uusi Zaran leopardikarvatakki ja sen ulkoiluttaminen Suomenlinnassa. Oon vähän sitä mieltä, että kun on kunnon lämpimät vaatteet päällä, niin syksy/talvi ei masenna niin paljon!


5. En halua todellakaan edes miettiä, että paljonko mulla on mennyt syksyn aikana rahaa Starbucksin Pumpkin Spice Latteen... Ja ton juoman kausi jatkuu vielä sen verran kauan, että musta tuntuu että mulle pitäis laittaa joku ostokielto tohon. Mutta anyway, toi on silti parasta ikinä!


----------------------------------------------
FOLLOW ME ON SOCIAL MEDIA:

instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta
facebook: Vilma Kenttä 

10/17/2016

K Y S Y / A S K

Apua mitkä pari viikkoa takana!

MUTTA nyt kuitenkin haluan toteuttaa postaukse, jota on täällä tasaisin väliajoin toivottu ja viimeisimmän kysymyspostauksen oon tehnyt joskus varmaan kaks tai kolme vuotta sitten, niin jo on aikakin...
Snapchatissa (@vilmakentta) pidinkin tuossa pari viikkoa sitten sellaisen kysymys-tuokion, että saitte lähetellä kysymyksiä ja niihin sitten parhaani mukaan vastailin, ja koska niitä tuli sen verran paljon niin ajattelin, että täällä sen toteuttaminen onnistuu paremmin!

Ajattelin, että isoimmat/mielenkiintoisimmat/ajatuksia herättävät kysymykset voisin toteuttaa videolla, joita on myös pyydelty paljon ja loppuihin vastaisin ihan kirjallisesti!


Joten pidemmittä puheitta, olkaa hyvä ja laitelkaa niitä kysymyksiä ihan niin paljon kuin mieleen tulee aihealueesta riippumatta! 

----------------------------------------------
FOLLOW ME ON SOCIAL MEDIA:

instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta
facebook: Vilma Kenttä 

10/04/2016

50 SHADES OF BLACK


OUTFIT:
jacket: OBJECT // knit: ZARA // skirt: ZARA // heels: MANGO // bag: LOUIS VUITTON // sunglasses: MANGO // watch: DANIEL WELLINGTON // bracelet: LINDEX // rings: EDBLAD

Jos mä syksyssä ja ilmojen kylmenemisessä jotain rakastan, niin sitä että saa oikein luvan kanssa pukeutua pelkkään mustaan, eikä kukaan kyseenalaista asiaa samalla tavalla kuin kesällä! (Toki mä myös kesäisin kuljen 90% ajasta kokomustissa vaatteissa...)
Myöskin tähän Anssi Kelan uuteen biisiin "Musta tuntuu multa" olen kovin samaistunut...

Tossa asussa on mulla päällä monta uutta suosikkia, sekä neuleen että nahkahameen löysin Zarasta viime viikolla ja varsinkin settinä ne näyttää päällä tosi kivalta! Takki on viime kevään löytö, joka nyt menee melkein asun kuin asun kanssa ja siitä onkin muodustunut sellainen luottotakki nahkatakin lisäksi. Harmi kun noista Mangon nilkkureista ei oikein parempaa kuvaa tajuttu ottaa, mutta ne on just sellaset nahkaiset ja pienellä korolla varustetut yksilöt joita oon kissojen ja koirien kanssa etsiskellyt jo useamman viikon.

Kaiken kaikkiaan olin itse oikein hyvillä mielin liikkeellä tän näköisenä!

Kertokaa mitä tykkäilette asusta?

Ihanaa viikon alkua kaikille!

----------------------------------------------
FOLLOW ME ON SOCIAL MEDIA:

instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta
facebook: Vilma Kenttä 

9/11/2016

WHAT I HAVE REALLY WORN LATELY


OUTFIT:

jacket: MANGO (similar here) / cardigan: VILA (similar here) / shirt: ADIDAS (here) / pants: SOC/STADIUM / sneakers: ADIDAS (here) / bag: LV

Halusin tulla tännekin jakamaan teille asun, jota olen ihan rehellisesti pitänyt lähes viikon putkeen. Tässä asussa nyt vaan yhdistyy kaikki, mistä tällä hetkellä vaatteissa tykkään eli Adidas, lämmin neuletakki, nahkatakki sekä kaikki asut kruunaavat superkorkealla vyötäröllä varustetut supermukavat treenihousut! Haha.

Noi Superstarit hankin tossa pari kuukautta sitten hetken päähänpistosta (olin ostamassa uusia valkoisia Niken Air Maxeja, joita ei aitten löytynytkään mistään), ja noi on pysynett mun jalassa kuin liimattuina siitä lähtien.

WHAT DO YOU THINK?

P.s. Toi tukka alkaa nyt kyllä olla jo näköjään aika lämpimän sävyinen, etten jopa sanoisi että keltainen/oranssi, että nyt ehkä voisi olla aika sitä ensimmäistä kertaa taas puoleen vuoteen vähän sävytellä...

9/10/2016

VINKKEJÄ KESTÄVÄMPIIN KIHAROIHIN

Käytiin muutama päivä sitten ihanan Natalien kanssa Kevin Murphyn -tilaisuudessa, jonka aiheena oli täydellisten ja varsinkin täydellisesti kestävien kiharoiden luominen! Tästä inspiroituneena haluan jakaa täällä teillekin muutamia superhyviä vinkkejä, joita tilaisuudesta merkin kansainväliseltä kouluttajalta Juha-Matti Manniselta sain itselleni.

Saimme myös mukaamme muutamia tätä projektia helpottavia tuotteita joita on ollut kiva kokeilla, koska Kevin Murphyn tuotteet eivät ole minulle tuttuja.


Siihen, että kiharat kestävät paremmin varsinkin pitkässä tukassa vaaditaan sekä hyvät pohja- ja viimeistelytuotteet että myös hyvän tekniikan itse kiharan tekoon. Tässä nyt niitä muutamia vinkkejä:

1. Pese hiukset syväpuhdistavalla shampoolla, jotta epäpuhtaudet ja ylimääräiset tuotekertymät saa hiuksista pois. Laita tietenkin myös hoitoaine ja kuivaa hiukset pyyhekuiviksi.

2. Levitä pyyhekuiviin hiuksiin rakennetta antava muotoilutuote (tää tapahtumasta saatu Kevin Murphyn Anti.Gravity on ihan loistava ja toimii hyvin sekä mun pitkässä, että mun äidin lyhyemmässä tukassa!) tasaisesti, jonka jälkeen sormilla "kampaa" tuote hiuksiin. Harja saattaa märästä hiuksesta viedä tuotetta pois. Jotta näin ei kävisi, niin kuivaamiseen kannattaa käyttää ns. raakatekniikkaa, eli joka tarkoittaa sitä että hiuksen föönaa kuivaksi käyttäen apuna vain käsiä.

3. Kiharra hiukset osioittain. Mulla on kihartimena toiminut superhyvin jo monta vuotta Remingtonin Pearl Wand -kiharruspuikko. Vinkkinä se, että kannattaa vetää kevyesti kiharaa samalla kun suortuva on siinä raudan ympärillä, jolloin hiukseen muodostuu jännitettä ja jolloin kiharasta tulee tiukempi kuin siinä tapauksessa, jos sen vain kevyesti kiertää raudan ympäri.
  + kannattaa jättää hiusten latvaosiosta n. 5cm kihartamatta, ja kihartaa latvat vasta lopuksi, koska kihara on latvasta aina käkkärämpi kuin mitä hiuksen muu osio ja saattaa näyttää vähän hassulta



4. Kierrä jokainen kiharrettu suortuva (yllä olevan ja todella havainnollistavan kuvan mukaisesti) vielä kuumana klipseillä jäähtymään. Tää oli näistä ohjeista mulle ihan uusi, ja ehkä samalla myös se kaikkein käyttökelpoisin, josta olen aidosti kokenut olevan todella paljon lisähyötyä kiharruksessa, eivätkä kiharat suoristy ollenkaan samalla tavalla kuin aikaisemmin, vaan pysyvät ikäänkuin paljon kimmoisimpina.

5. Suihkuta hiuslakkaa hiuksiin ja anna sen kuivua rauhassa.

6. Irrota klipsit hiuksista ja erottele kiharat kamman tai sormien avulla. Viimeistele kiharat vielä hiuslakalla ja voilá, jos käy näiden ohjeiden avulla niin kuin mulla, niin kiharat kestävät (ilman pesua) kolme päivää hyvinä!

+ Jos kiharasta tulee liian napakka, niin helppo kikka saada siitä pehmeämmän näköinen on ottaa käyttöön fööni ja vetää suortuva kerrallaan läpi napakasti föönin ja kamman välistä, jolloin kihara löystyy pikkuhiljaa!

Kuulisin (ja kokeilisin) mielelläni jos teillä olisi lisätä jotain vinkkejä kestävämpiin kiharoihin tähän listaan! Kertokaa myös jos kokeilitte näitä, että oliko mitään apua!

Ihanaa viikonloppua!

----------------------------------------------
FOLLOW ME ON SOCIAL MEDIA:

instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta
facebook: Vilma Kenttä 

8/18/2016

KRIISIASU


OUTFIT:

bomber: MONKI / shirt: BIK BOK (link) / heels: NELLY (link)* / bag: CHANEL / watch: DANIEL WELLINGTON / rings: EDBLAD & H&M / earrings: GLITTER

Kriiseilin tätä eilistä asua varmaan yli tunnin ja Nelli sai (jälleen kerran) olla todistamassa pienimuotoista hermoromahdusta kun kaikki vaatteet olivat a) huonoja b) rumia c) hukassa d) likaisina. Lukuisten kiukkukohtausten jälkeen päätin vain laittaa päälleni sen ensimmäisen asun, jota olin kokeillut (milloin oikeasti oppii sen että siihen sitten loppujen lopuksi sitten AINA päätyy...). Ja omaan silmään toi näytti sitten loppujen lopuksi tosi kivalta ja siltä ettei tota olisi väkisin tuntia yritetty kotona pähkäillä (heh...). Taas kerran less was more ja kyl se mustavalkoinen vaan on se väriyhdistelmä, joka toimii!
Toisaalta surullista, että kesä on näin lopuillaan, mutta toisaalta kivaa kun saa laittaa päälleen jotain muuta kuin mekon tai shortsit ja topin ilman että meinaa kuolla kuumuuteen.

Mitä tykkäätte asusta?

* saatu blogin kautta

----------------------------------------------
FOLLOW ME ON SOCIAL MEDIA:

instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta
facebook: Vilma Kenttä 

8/10/2016

Invisalign - valmiit hampaat

 Postaus ja hoito toteutettu yhteistyössä Esteettisen Hammashoidon Klinikan kanssa.

Ensimmäiseen Invisalign-aiheiseen postaukseen pääset tästä, toiseen postaukseen tästä.

Tää postaus on nyt majaillut täällä luonnoksissa jo useamman kuukauden ja olisin halunnut jo tämän blogiloman aikana useasti tämän julkaista, koska nää kuvat tekee mut vaan niin onnelliseksi joka ainoa kerta kun nää näen!
Hoito sujui mulla loppuun saakka juuri niin hyvin kuin vain voi toivoa ja nyt olen jo muutaman kuukauden verran elänyt elämää uusien suorien hampaiden kanssa. Ensimmäiset päivät ilman kuoria ja kiinnikkeitä olivat jotenkin ihan superoutoja ja tuntui hassulta kun pystyi syömään milloin haluaa, eikä tarvinnut miettiä kuorien poisottamista, johon oli reilussa vuodessa kyllä jo aika hyvin tottunut. Haha, mutta tää tottuminen tuli kyllä aika nopeasti

Varsinaisen aktiivisen hoidon jälkeen lopputulosta ylläpidetään öisin pidettäville Vivera-muoteilla, jotka ovat periaatteessa ihan samanlaiset läpinäkyvät muoviset muotit kuin itse varsinaisen hoidon aikana, mutta materiaali on vain paksumpi ja kestävämpi.

Olen koko hoidon ajan ollut niin tyytyväinen kaikkeen niin itse hoitoon liittyviin asioihin kuin Esteettisen Hammashoidon Klinikan kanssa asiointiin, enkä ikinä hoidon alussa arvannut sitä, että kuinka paljon nämä vinhoidinkin suorassa olevat hampaat vaikuttavat itsetuntoon ja siihen että kuinka helppo nykyään on hymyillä niin kuvissa kuin ihan ilman kuvien ottamistakin! Jos olisin tiennyt tämän niin olisin hoidon aloittanut jo useampi vuosi sitten.

Voin niin lämpimästi suositella oikomishoitoa tämän perusteella kaikille, jotka vähääkään häpeilevät vinoja hampaitaan koska ihan oikeasti tää oli kyllä jokaisen euron ja jokaisen suoristumiseen liittyvän vihlomisen arvoista!

En oikein hirvesti nyt keksi muuta sanottavaa tai kerrottavaa, tuntuu että kaikki sellaiset tärkeimmät faktat olen jo noissa edellisissä postauksissa sanonut, mutta kuten aikaisemminkin, kyselkää ihmeessä ihan mitä hoitoon liittyvää tulee mieleen, niin vastaan mielelläni!

Mutta nyt niihin mun lempijuttuihin, eli kuviin:

Hampaat edestä ennen ja jälkeen:
(Noitten yläkulmahampaiden muutos on ollut se, jota itse odotin ja halusin kaikkein eniten)

Ylhäällä yläleuka sekä alaleuka ennen,
alhaalla yläleuka sekä alaleuka jälkeen:


On tää hymyily nyt vaan niin paljon parempaa kun nää on suorat!

No mitä mieltä olette, kannattiko hoito tehdä?
Ja tosiaankin vastailen mielelläni jos on mitä tahansa mielessä kysyttävää näihin liittyen!

----------------------------------------------
FOLLOW ME ON SOCIAL MEDIA:

instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta
facebook: Vilma Kenttä 

8/08/2016

SUMMER 2016 THROUGH MY PHONE

Vähän hirvittää koota näitä kuvia ja kirjoitella tätä postausta, koska tuntuu että nyt tää sitten pistää koko kesän pakettiin ja että tähän se nyt sitten päättyy... Mutta täytyy nyt vaan pistää sormet ja varpaat ristiin, että vielä senkin jälkeen kun pääsen töistä yhdeksän päivän päästä kotiin niin olis vielä lämmintä, koska tuntuu että on vielä niin paljon kaikkea jäljellä mitä haluaa ehtiä tänä kesänä tekemään.
Kuitenkin kesä 2016 on ollut paras kesä ehkä ikinä! Tää on ollut mun ensimmäinen kesä Helsingissä ja erilaisia tapahtumia on ollut enemmän kuin mihin on ehtinyt osallistua, ja oon ollut kesän vaan niin onnellinen siitä kun ympärillä on ollut koko ajan ihmisiä, ja nää pari kuukautta on oikeesti osoittanut sen että keillä ihmisillä on oikeasti väliä ja kenellä ei sitten loppujen lopuksi ikinä ollutkaan. 
Ajattelin nyt vähän fiilistellä teillekin mun kesäjuttuja jakaa muutamia kuvia tuolta kännykän uumenista viime kuukausilta:

1. Kävin ekaa kertaa Lintsillä varmaan yli kymmeneen vuoteen ja toi päivä on ihan ehdottomasti ollu yks tän kesän parhaista. Ehdottomasti haluun ens vuonna taas uudestaan tonne mussuttamaan hattaraa!
2. Pohjoisrantaan avattiin tossa keväällä ihana Holiday-ravintola, jonka terassilla oon aika ahkerasti käynyt. Kuvassa Helsingin parhaat mansikkamargaritat.
3. Ahvenanmaa ja auringonlasku
4. Maailman rakkain Elina, mun partner in crime oikeestaan kaikissa kesän jutuissa niin töissä kuin vapaallakin

Alkukesästä hiukset myös vaalentuivat Qhairilla ja tykkään että näistä tuli ihan superhyvät!


1. Nelli 
2. "My summer diet includes pizza and alcohol" @Skiffer, Liuskaluoto
3. Hernesaaren ranta & auringonlasku
4. Viimeisen kuukauden aktiviteetti nro1 eli Pokemon Go!! (Kertokaa mulle pliis etten oo ainoa yli 12-vuotias, joka tota pelaa....)
5. Linnanmäki ja maailmanpyörä
6. Täyteselfie
7. (Kesän ehdottoman lempipaikan) Löylyn avajaisissa alkukesästä palelemassa syystakki päällä
8. Aamu, jolloin ei tehnyt mieli tehdä mitään muuta kuin nukkua pitkään ja sen jälkeen syödä iltapäivällä aamupalaksi kroisantteja, nutellaa ja erilaisia suolapähkinöitä


Vihdoinkin kävin syömässä noi Magnumit ja olihan ne oikeesti kaiken sen hypetyksen arvoiset!


1. Raumalla käytiin äitin ja isin kanssa vähän poimimassa kanttarellejä
2. Oman pitkällisen tutkimukseni tuloksena on se, että Helsingin parhaat sangria-kannut saa Rautatieaseman vieressä sijaitsevan Ooster-baarin terassilta
3. Lulu 
4. Maailman rakkaimpien isovanhempieni yhteiset 150-vuotissynttärit Raumalla 
5. Kampausmallina mun ystävän koululla
6. Hernesaarenranta ja lempidrinkit lempityypin kanssa
7. Global Moët Party Day @ Mattolaituri
8. Liuskasaari ja yksi kesän lämpimimmistä päivistä

Paljon kivoja juttuja on tehty mistä mulla ei ole kuvia ollenkaan, ja niin paljon unohtumattomia iltoja vietetty ihmisten kanssa joista on tullut kesän aikana ihan mun lemppari-ihmisiä. Tää on myös ollu mun ensimmäinen kokonainen kesä sinkkuna, joka on myös ihan varmasti omalta osaltaan vaikuttanut siihen, että kuinka kivaa mulla on ollut koska on vaan saanut keskittää koko energiansa omiin juttuihin ja kavereiden kanssa olemiseen. Haluisin myös kiinnittää huomiota mun todella värikkääseen pukeutumiseen näissäkin kaikissa kuvissa, harmaa mekko taitaa olla värikkäin asu, joka tänä kesänä mun päällä on ollut... Haha

Mites siellä ruudun toisella puolella, miten siellä on kesä sujunut ja mikä on ollut se juttu, joka tästä kesästä on tehnyt parhaan ikinä?


----------------------------------------------
FOLLOW ME ON SOCIAL MEDIA:

instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta
facebook: Vilma Kenttä