8/04/2016

hengähdystauko

Saman tien kun tänään aamulla kymmenen maissa heräsin, niin ensimmäinen ajatus mulla oli se, että nyt tänään vihdoinkin taas ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen kirjoitan tänne. Olen tän melkein kolmen kuukauden aikana kirjoittanut luonnoksiin 17 postausta, joista kahdeksan on ollut sellaisia "anteeksi kun en ole pitkään aikaan mitään kirjoitellut, mutta nyt olen taas täällä takaisin" -tyyppisiä ulinoita, joita en kuitenkaan mitään niistä ole halunnut julkaista. Koska halusin olla varma, että sitten kun tänne palaan kirjoittelemaan niin ihan oikeasti haluan sitä, ettei tää ole vain sellainen että kirjoitan kerran ja sitten pidän taas pari kuukautta taukoa. Nyt fiilis on vähän varmaan sama kuin kouluun paluu kesäloman jälkeen, sellainen innostunut ja pää pursuaa erilaisia ideoita!

Haluan ehdottomasti saada tätä blogia kehitettyä eteenpäin, koska nyt tuntuu että viimeisen vuoden tää on vain junnannut paikallaan aivan samanlaisena, ja tuntuu että se on ollut se syy miksi itsekin tähän hommaan kyllästyin ja miksei tämä tuntunut enää omalta jutulta mitä tämä toisaalta kuitenkin on jo niin monta vuotta ollut. Mua ahdisti myös todella paljon ajatus siitä että musta tuntui etten mitään oikeita asioita tänne enää pystynyt kirjoittelemaan, joten tuntui myös että tämä ei enää siltäkään kannalta ollut se oma juttu koska halusi antaa tänne niin paljon enemmän kuin mitä koki että pystyi. Päätin myös jo jonkin aikaa sitten että nyt saavat loppua kaikki turhat yhteistyökuviot, että esimerkiksi yhdenkään kiinarättikaupan vaatteita en todellakaan ota vastaan. Kaikki tästä lähtien tehtävät yhteistyökuviot ovat niitä mihin itse ihan oikeasti uskon ja mitä haluan tehdä.

Joten nyt te kaikki ihanat lukijat, nyt on teidän vuoronne! Mitä haluaisitte nähdä täällä, ja mistä aiheista haluaisitte että täällä kirjoittelisin? Olisko videot mitään? Haluan kuulla kaikenlaisia mahdollisia ideoita!! Kertokaa heti!


Mitä mä sitten olen duunaillut koko kesän? No kaikkea ihanaa.
Tänä kesänä mä olen tehnyt tuhatkertaisesti enemmän asioita kuin minään kesänä aikaisemmin. Mä tunnen tällä hetkellä olevani onnellisempi kuin ikinä aikaisemmin, ja Helsinki tuntuu paikalta, jossa mulla on aidosti hyvä olla. Koko ajan tapahtuu ympärillä jotain, ja mikä mulle on vielä tärkeämpää on se ettei mun tarvitse täällä missään vaiheessa olla yksin vaikka teknisesti yksin asunkin. Tänä kesänä oon tehny niin paljon sellaisia juttuja joita oon monena aikaisempana kesänä halunnut mutta ei ole vain saanut aikaiseksi tehtyä tai ei ole ollut ihmistä joka niitä olisi mun kanssa halunnut toteuttaa! Ja vielä olisi paljon jäljellä juttuja joita haluaisi ehtiä duunailla täällä ennen kuin syksy tulee.

Odotan kovasti, että pääse tänne taas kirjoittelemaan kunnolla ja että saan teiltä kaikkia kivoja ja joskus vaikka vähän vähemmänkin kivoja kommentteja ja niihin vastailua.
Kiitos paljon kaikille teille ihanille lukijoille, jotka täällä olette vielä jäljellä ja jotka olette jaksaneet odotella ja ihmetellä että mihin mä olen oikein kadonnut.

JOTEN NYT NIITÄ POSTAUSIDEOITA KUULKAA KEHIIN!

----------------------------------------------
FOLLOW ME ON SOCIAL MEDIA:

instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta
facebook: Vilma Kenttä 

19 kommenttia:

  1. Asuntopostaus! Päivittäisen meikin tuotteet/tutorial. Viimeaikaisia ostoksia :)

    VastaaPoista
  2. Oi tervetuloa takaisin! :) Toiveet on samat kun edellisilläkin ja lisäks toivoisin jotain postauksia, joissa kerrot ihan tavallisista tekemisistå ja arjesta :)

    VastaaPoista
  3. Hiuksiin kampauksia videolla :)

    VastaaPoista
  4. Laukkukokoelman esittely, meikkirutiini/tutoriaali, asunnon esittely....

    VastaaPoista
  5. Muutin myös Helsinkiin työn perässä Oulusta tässä kuukausi sitten ja olen tykännyt asua. Sain asunnon töölöstä. Sellainen 17-neliön poikamiesboksi. Ei tarvi olla isompi, tänne mahtuu melkein kaikki mitä ihminen tarvii, ehkä vähän isompi vaatekaappi vois olla.

    VastaaPoista
  6. Meikki- ja kosmetiikkapostaukset kiinnostaa :) ravintolavinkit kanssa!

    VastaaPoista
  7. Videoita on aina kiva katsoa:)

    VastaaPoista
  8. Vilmaa!! Tervetuloa takaisin kesälomalta! mahtavaa että oot back :) tauoissa on kyllä aina se hyvä puoli, että siinä ehtii miettimään blogiaan ja kaikkea mitä sillä haluaa vielä tehdä. Mulla kävi myös noin, että pienen tauon jälkeen päätin katkaista kaikki yhteistyökuviot juuri noiden "kiinarättikauppojen" kanssa. Rehellisesti sanottuna mua ihan hävettää, että oon blogissani niitä hypettänyt vaikka oikeasti aina kun oon paketin saanut oon ollut tyytymätön niiden laatuun.

    Joka tapauksessa mahtavaa että oot takaisin bloggailun parissa! <3

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kun palaat!<3 Mua kiinnostaa kaikki kosmetiikka ja asujutut.

    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Kiva kun oot palannut! Olis kiva nähä sulta tän hetken suosikki vaatteita ja trendejä :) Tai mahdollisesti alustusta syksyä varten, eli mitä syksy on tuomassa näin muotia ajatellen

    VastaaPoista
  11. Asuntopostaus ois kiva kyllä! Onko muuten mieli muuttunut tekorusketuksen suhteen, että "mahdollisimman ruskea on just hyvä"? Muistelisin että olet ollut ennen ainakin tuota mieltä ja nyt olet vähän vähemmän ruskeampi kuin aiemmin :D kiva kun aloitat taas kunnolla bloggaamaan! Kaikenlaiset tavalliset kertomiset omista tekemisistä tms ois kivoja :)

    VastaaPoista
  12. Joo videoo, asuntopostausta yms. ja kiva kun oot palannut! :)

    VastaaPoista
  13. Hei osaatko suositella jotain hyvii meikki suteja contour tarkotukseen?joitain mitkä ei maksais ihan maltaita mut olis silti kestäviä ja hyviä:-)

    VastaaPoista
  14. Voisitko vihdoin tehdä niistä sun teippi pidennyksistä postauksen? :)

    VastaaPoista
  15. Olisi kiva kuulla Invisalign hoidostasi! Nyt kun se on jo päättynyt :) Oletko tyytyväinen lopputulokseen ja millainen on "jatkohoito" ym... :)

    VastaaPoista
  16. Ala tekemään semmosia in/out postauksia, että esim. mitkä vaatteet on sun mielestä nyt in ja mitkä ehdottomasti out.

    VastaaPoista
  17. Postaus ihonhoidosta! :)

    VastaaPoista

Pidetään se kritiikki asiallisena!
Kiitos kommentistasi!<3

Useimmin kysytyt asiat:

Ikä: 23 vuotta
Pituus: 158 cm
Hiukset ja ripset laitatan Beauty by Valo -kauneushoitolassa Helsingin Punavuoressa
Asun Helsingissä
Kuvaan blogini kuvat Olympus PEN Lite E-PL5:lla (objektiiveinä toimivat 14-42mm sekä kiinteä 45 mm) ja iPhone 5:lla
Asiat, jotka eivät blogiin kuulu: parisuhde-, raha-, työ- ja perheasiat, joten näistä on turha kyselläkään :)

e-mail: vilma.kentta@outlook.com
instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta