1/26/2014

pikavisiitti helsinkiin





OUTFIT:
Jacket & shirt: Sheinside /Jeans: Bik Bok /Bag: Michael Kors /Shoes: Skopunkten /Watch: Glitter

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, niin eilen lähdin käväisemään pikaisella reissulla Helsingissä Nellin koulun, eli Helsingin kuvataidelukion, avoimien ovien päivässä! Tuli kyllä taas hyvin selväksi että on lukioita (esimerkiksi nimeltä mainitsematon lukio, jossa itse kävin, ja joka kyllä todella hienosti tappaa nuoresta kaiken erilaisuuden ja luovuuden) ja on lukioita (Nellin koulu), koska meininki ja fiilis tossa koulussa oli aika lailla erilainen kuin mihin mä lukiossani totuin...
Koulussa oli esillä oppilaiden töitä ja kierreltiin koulua ympäri ja käytiin eri luokissa ja jopa ruokalassa syömässä ihan mahtavaa vegaanipaistosta!

Koulun vessat näyttävät myös tältä!


Torkkelin oppilaiden teehuone!


Kouluesittelyn jälkeen lähdettiin keskustaan vähän kiertelemään kauppoja ja sitten käytiin syömässä Burger Kingissä (joka oli ehdottomasti mun päivän kohokohta). Jonotettiin reilu puolisen tuntia, mutta kyllä kannatti ton takia rikkoa mun roskaruokalakkoa hetkellisesti, oli ihan superhyvää!


Kotiin Turkuun lähdin illalla, jota ennen ehdittiin vielä napata muutamat asukuvat Kampissa sekä käydä kaffella (ok, chai lattella ja teellä) Robert's coffeessa, koska ei vaan jaksettu sinne Starbucksiin toista puolta tuntia alkaa jonottaa... Ja tähän seuraavaan kuvaan joku ihastuttava instagram-seuraaja (@vilmakentta) oli kommentoinut kivasti että "vitu läski :("... Milloin tää on menny siihen ettei enää kahvillakaan saa käydä ilman että haukutaan läskiksi?!?! Ajatelkaa nyt ihmiset vähän että mitä toiselle kommentoitte. Asia olis ollu jo ehkä vähän ymmärrettävämpää jos kuvan olisin lisännyt tosta Burger Kingin annoksesta enkä siitä kun istun hemmetti kahvilla...:D En vaan käsitä ihmisiä...


Mutta kuitenkin kokonaisuudesaan mulla oli aivan ihana päivä maailman parhaan ja rakkaimman siskoni kanssa ja ton päivän avulla jaksaa taas täällä Turussa yksin olla! Kyllä perhe vaan on se kaikkein suurin voimavara :)

42 kommenttia:

  1. aina sä valitat kommenteista, AINA. muistaisit joskus niitä hyviäkin kommentteja etkä aina huomiois vaan niitä muutamaa huonoa mitä tulee kaikille, tuskin on mitenkään henkilökohtasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kokeileppas kirjoittaa blogia ja saada tällaisia kommentteja kuin minä joka ainoa päivä :) yleensä aina muistan kyllä mainita näiden rinnalla sen, että on olemassa myös aina ne jotka mukavia asioita kommentoivat, mutta nyt en sitä maininnut.
      Tää on mun blogi ja valitettavasti tulen täällä valittamaan ilkeistä kommenteista niin kauan kun ne loppuvat :D

      Poista
    2. tee blogi yksityiseksi?

      Poista
    3. Tota en ymmärrä miks tullaan aina myös heittää kommentti "miksi kirjotat blogia, kyllähän tiedät että tulee paskaa kommenttia" tai "tee blogista yksityinen jos et kestä paska kommentteja" (en siis meinaa tälle kyseiselle anonyymille nyt mitään paskaa joka heitti että blogista tekisit yksityisen mutta silti.
      Bloggaajan siis pitäs vaan kestää aina sitä paskaa tekohymyn kera, aivan kuin mitään ei ois tapahtunukaan kun käydään heittämässä "vitun läski" tai vaikkapa "toivottavasti kuolet" tms. mä oon saanu jopa kommenttia missä anonyymi toivo mun lapsen kuolemaa ennen kuin synnytin ja siinä vaiheessa mua alko jo pelottaa, että missä vaiheessa bloggaaminen käänty hauskasta masentavaksi ja pelottavaksi, jolloin saa aina odottaa onko tiedossa kiva kommentti vai taas ihan tosi masentava ja paska.
      Anteeksi tää avautuminen! :D Mulla vaan on oma bloggaus into pudonnu totaalisesti kun saa todistaa sellasten ilkeitten anonyymien kommentointia, jotka ei koskaan aattele miltä se omalla kohdalla tuntuis kun tulee tuntematon tokasee et "hei, sä oot muuten vitun ruma ja läski".
      Amen. :D

      P.S. Ihana asu ja et todellakaan ole läski! :)

      Poista
    4. Mistä lähtien negatiivisista kommenteista mainitseminen on kääntynyt valittamiseksi? Vilma mun mielestä pohdiskeli ennemminkin sitä, miksi hän saa negatiivisia kommentteja. Ja mun mielestä ensimmäisen anonyymin kommentti kuulosti paljon enemmän valittamiselta kuin Vilman teksti. :)

      Poista
    5. Siis lähinnä tarkoitin, että jos ei halua enää mitään paskaa kuulla niin eikö kannattaisi vaan pistää järki käteen ja mietti haluako oikeasti kuulla anonyymeiltä paskan heittoa? Bloggaus on oma valinta ja oma valinta myös se, että haluaako saada negatiivista kritiikkiä. Toki on mielestäni rohkeaa lähteä siihen (ja ehkä hieman naiivia), että blogi on julkinen. Kukaan järkevä bloggaaja ei kuuntelisi paskaa, eikä taatusti siis Vilmakaan niin kuin on sanonut. Yrittäkää nyt vain ymmärtää: teillä on vaihtoehto bloginne suhteen, mutta ette voi alkaa anonyymeille avautumaan, että sitä negatiivista kommenttia nyt vähemmälle.. Ihmiset on ihmisiä, olisitte kuinka ihania blogin kirjoittajia tahansa! :) Lukijat eivät lue mielellään blogia, jonka kirjoittaja kertoo melkein jokaisessa postauksessa saavansa negatiivistä kritiikkiä. Tehkää bloginne suhteen jotain, älkäkä vain jääkö "tuleen makamaan" :)!

      Ps. Ihana Vilma ;)

      Poista
    6. Hyvä, että perustelit aikaisemman kommentin! :)

      Poista
  2. Vilma ens kerralla soitat, kun tuut seuraavan kerran Helsinkiin! Täytyy nähdä! Puss <3

    Ps jätä tollaiset älyttömät ***** kommentit omaan arvoon, olet upea nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOO! tää oli nyt tällanen tosi pikapika reissu ja halusin nellin kanssa viettää aikaa niin paljon kuin mahdollista, mutta ens kerralla tuun (toivottavasti pian) paremmalla ajalla sinne ;) <3

      Poista
    2. Nii, jatkossa toivottelet vaan hyvät päivän jatkot niinku Natalie tekee ;)

      Poista
  3. Tuli kyllä taas hyvin selväksi että on lukioita (esimerkiksi nimeltä mainitsematon lukio, jossa itse kävin, ja joka kyllä todella hienosti tappaa nuoresta kaiken erilaisuuden ja luovuuden) ja on lukioita (Nellin koulu), koska meininki ja fiilis tossa koulussa oli aika lailla erilainen kuin mihin mä lukiossani totuin..
    < missasin ton lauseen pointin? puuttuuks tosta jotai sanoi :o "on lukioita ja on lukioita, koska.."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. päälause: Tuli kyllä taas hyvin selväksi että on lukioita ja on lukioita, koska meininki ja fiilis tossa koulussa oli aika lailla erilainen kuin mihin mä lukiossani totuin... Ja nää suluissa olevat jutut tätä mun kierjoitustyyliin kuuluvaa löpinää :D
      Toi "on *** ja on ***" on siis sanonta jota ainakin mä oon tottunut käyttämään :D

      no eihän tää selityskään mitenkään kovin selkeä nyt ollut.... :DDD

      Poista
    2. Pointti on tavallaan sellainen että on "hyviä" (eli ei oikeasti kovin hyviä) ja hyviä (eli oikeasti hyviä) juttuja.

      Poista
    3. hah okei :D oli niin paljon tekstiä siinä etten hoksannu :D

      Poista
  4. Sori vaan mutta vähän turhan ison haloon oot tosta kommentista nostanu kun pitää laittaa facebookkiin ja blogiin ja instagramissakin kauheat vatvomiset kavereiden kesken siitä :-D ei se nyt niin hiton vakavaa ole tollanen about 12 vuotiaan tytön laittama kommentti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulle tää asia on oikeesti iso juttu :D mä en käsitä et miten kukaan voi tollaista toiselle kirjoittaa, ja mun mielestä jos 12-vuotias ei tiedä miten sosiaalisessa mediassa käyttäydytään niin 12-vuotiaan paikka ei silloin ole siellä!

      Poista
    2. ainahan noita lapsia löytyy somesta, minkäs teet. oon itsekin ollut joskus ala-asteella ii2:sen ja gallerian tyylisillä sivuilla laukomassa mitä tyhmempiä kommentteja, ei sitä sillon niin nuorena vielä osaa ajatella yhtään mitään :D jälkeenpäin (toivottavasti) tulee sitten sellanen hävetys ja virheistä oppii, ei kannata todellakaan ottaa nokkiinsa mistään lasten tai teinien kommenteista! siinä vaiheessa jos aikuinen ihminen tulisi toista haukkumaan läskiski ilman mitään perusteita niin siinä voi jo alkaa ihmettelemään että mikäs sitä ihmitsä vaivaa. lapset on lapsia

      Poista
    3. kommentoija ei varmaan tarkottanu, että oot läski kun käyt kahvilla, vaan että oot läski muuten vaan :D ??

      Poista
    4. Vilma ei ole läski millään tasolla. On erityisen karmivaa, että tuollaista shaibaa kukaan viitsii edes kirjoittaa. Ilmeisestikään siellä epäkypsässä 12-vuotiaan päässä ei ole muuta niin kovaa haukkumasanaa, jolla pahoittaa toisen mieltä. Mitä voimakkaampi ja irvokkaampi kuva sanasta välittyy, sen parempi ja loukkaus välitetty, vaikka se ei millään tasolla kuvastaisikaan haukuttavaa. On erittäin surullista, että nykyään pennut huutelee ties mitä ja yhä nuorempina. Ja olkoonkin 12-vuotias, mutta jonkinlaiset käytöstavat pitäisi olla. Kertoo äärettömän typerästä käyttäytymismallista, jos ja kun kirjoittelee tuollaisia idiotismin multihuipentumia tuntemattomille ihmisille. Tosin laskee kai sekin rimaa kirjoittaa, kun netissä ollaan, mutta oon pitänyt sitä jotenkin aina ihan sairaana, että moni ajattelee kun ollaan netissä niin täällä pätee jotkut viidakonlait. Ihan sama kuin tää olisi joku leikkikenttä, jolla temmeltää kun ei ole face to face kosketuksissa toisen kanssa. Harmi vaan, että se ei ole niin. Nähtävästi kertoo tuollainen omasta pahasta olostaan, kun ei voi päteä tai avautua muualla. Tähän se sitten menee.

      Mun mielestäni pitäisi ehdottomasti ihmetelläkin enemmän noiden nulikoiden juttuja, jotta keskustelua asiasta saataisiin enemmän. Menee koko ajan vaan mahdottomammaksi.

      Poista
  5. Voi vitsi miten energiseltä vaikutat ja aivan ihana asu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon<3
      ihana, että joku sanoi mua energiseksi, koska yleensä aina mulla on ihan täysin vastakkainen olo itellä :DD

      Poista
  6. joo siis katoin tosta sun instasta että mitä hittoa, onks joku sun kaveri läpällä laittanu tommosen kommentin (jota olisin myös ihmetellyt), mut sit tajusin että se olikin ihan joku random. Tosi tylsää, että pitää tommonen kaunis kuva mennä pilaamaan tolla tapaa :( Ihan omaan arvoonsa tollaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei tää nyt mun itsetuntoa mitenkään kolauttanu, että syy miksi tän haluan jokaisessa sosiaalisessa mediassa nyt tuoda esille on se, etten vaan ymmärrä että miten noin nuoret oikeasti puhuu netissä :D:D
      kiitos tsempeistä <3

      Poista
  7. Näin kans sen kommentin mut aattelin et oli joku sun tuttu joka heitti jotaki inside läppää :D ei tullu mielenkään et joku oikeesti kehtais kommentoida tollalailla omalla kuvalla ainakaan :D

    VastaaPoista
  8. Hei apua kuinka ihana toi takki onkaan! Muutenkin tosi nätti asu :-)

    ...ja sitten toi instakommentti... mun mielestä toi on ihan naurettavaa, on sitten minkä ikänen ipana tahansa. Ei mulle vaan tullut mieleenkään lähtee 12-vuotiaana kellekkään aukoon mitään ton suuntasta, kyllä käytöstapojen kuuluisi jo tossa iässä olla hallussa.

    VastaaPoista
  9. En tajuu mistä lähtien kahvinjuominen on lihottanut.:Dd oikeesti välillä kyllä tulee luettuu niin lapsellisia kommennteja että:D ihana kun hymyilet kuvissa nykyään paljon:)!

    VastaaPoista
  10. Ihana tuo takki! <3 Minkä kokoisena tilasit sen tuolta? Mietin vain, että jos nuo on normaalia hieman pienempiä nuo vaatteet tuolla.

    VastaaPoista
  11. siis sun hiukset on ihan älyttömän ihanat!!wauudee:-)

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana asu sulla taas kerran! <3 Erityisesti tuo eka kuva tässä postauksessa on aivan ihana.. :)

    Ja tuosta kommentista, ymmärrän että toki tuo kommentti on epäasiallinen, mutta enemmän mua ainakin käy sääliksi tuon lapsosen puolesta.. :D Miten tuon ikäisellä ei voi olla vielä käytöstavat hallinnassa?!

    VastaaPoista
  13. Katoin kans tuota kommenttia instagramissa, että eihän nyt kukaan ihminen voi sanoa tollain... Olet kyllä erittäin kaunis, varsinkin tuo sun hymysi :)

    VastaaPoista
  14. Moi :)
    Tuli paha mieli sun puolesta :( itse en pystyisi pitämään blogia juurikaan sen takia, etten kestäisi alkuunkaan ikäviä kommentteja. Nostan sinulle hattua! Tuollainen läski kommentti on erittäin asiaton ja valetta.

    VastaaPoista
  15. oot kyllä niin ihana ja aito täällä blogissa et ei voi ku tykätä:) Itsekin vuoden yksin turussa asuneena voin niin samaistua tuohon perheen tärkeyteen vaikka ystäviä riittää ympärillä niin ei se sama asia ole kuin perheen kanssa olo varsinkin kun välimatkat on pitkät.. ainiin ja voi herranjestas kun oli ehkä naurettavin kommentti pitkään aikaan tohon kuvaan! Kyl ihmisillä täytyy olla tylsää kun ei muuta tekemistä oo ko tuntemattomii? haukkuuxd

    VastaaPoista
  16. Ihana toi sun takki! :)

    VastaaPoista
  17. Vau olet upea! Sulla on ihanat hiukset ja oot muutenki kaunis ja tykästyin sun takkiin! :) aivan unelma : )

    VastaaPoista
  18. mulle taas tuli ensimmäisenä mieleen että sen kommentoijan tilin on saanut joku haltuunsa ja kirjottelee vitsillä muille tommosia ilkeilyjä. mutta jos asia ei oo näin niin ihmettelen suuresti miten kehtaa tulla tommoisia laukomaan.

    VastaaPoista
  19. Oot kyllä niin uskomattoman kaunis :)!

    VastaaPoista
  20. wautsi, upea asu <3 oot sä kyl niin ihana bloggari (:

    VastaaPoista
  21. Paljonko Sheinsidessä on toimituskulut ja onko palauttaminen ilmaista? Sori, nää kysymykset ei liity mitenkään tähän postaukseen, mut ajattelin et sä voisit osata auttaa..:-)

    VastaaPoista
  22. Oot niin nätti <3 voisitkohan laittaa suoran linkin tohon takkiin? <3 (:

    VastaaPoista
  23. Hei, tää sun blogin nimi alkaa olla jo, hmm ehkä vähän teinimäinen :D Miten olisi joku tyylikkäämpi nimi? ;)

    VastaaPoista
  24. Oisin superilonen jos ehdit vastata! Tilasin aiemmin ton saman takin, muuten se on tosi ihana mutta ne olkatoppaukset oli _vähän_ liian massiiviset :D Ootko ommellu ne jotenkin piiloon vai miten niitä ei näistä sun kuvista huomaa! Kun sama takki näyttäisi olevan kuitenkin :)

    VastaaPoista

Pidetään se kritiikki asiallisena!
Kiitos kommentistasi!<3

Useimmin kysytyt asiat:

Ikä: 23 vuotta
Pituus: 158 cm
Hiukset ja ripset laitatan Beauty by Valo -kauneushoitolassa Helsingin Punavuoressa
Asun Helsingissä
Kuvaan blogini kuvat Olympus PEN Lite E-PL5:lla (objektiiveinä toimivat 14-42mm sekä kiinteä 45 mm) ja iPhone 5:lla
Asiat, jotka eivät blogiin kuulu: parisuhde-, raha-, työ- ja perheasiat, joten näistä on turha kyselläkään :)

e-mail: vilma.kentta@outlook.com
instagram: @vilmakentta
snapchat: @vilmakentta